Itsenäisyyspäivänä hulinoitiin. Hulinoinnin ohessa hajosi ikkunoita, irtainta omaisuutta ja paloi Suomen lippu. Sellaisia itsenäisyyspäivät ovat Suomessa nykyään. Suomi ei ole kaikille hyvä maa. On aivan selvää ettei kukaan lähde hulinoimaan ilman syytä. On kokonaan toinen asia ovatko syyt perusteltuja. Ihmiselle joka kokee olevansa ulkopuolinen omassa yhteisössään nämä kysymykset ovat kuitenkin yhdentekevä ja he kokevat tulleensa asuttamansa valtion pettämiksi. Yksinkertaistettuna heille ei enää merkitse tarpeeksi yrittää käyttäytyä tai vaikuttaa ympäristöönsä rauhanomaisin keinoin. Heitä ei sen enempää pelota mahdolliset sanktiot, koska monille heistä nekin olisivat parannus heidän nykyiseen asemaansa.
Monet ovat jo ehtineet taivastelemaan sitä, miten todellinen viesti jää hulinoinnin varjoon. Todellinen viesti on se, että osaa suomalaisista ottaa siinä määrin päähän ettei viestit paljon kiinnosta. Todellinen viesti siis onkin, että enemmistö suomalaisista on kyvyttömiä asettumaan toisen ihmisen asemaan. Tämä näkyy parhaiten siinä kommentoinnissa, joka on seurannut Suomen lipun polttamisesta.
Lippu on on pala kangasta ja nykyään useinmiten vielä Kiinassa aidosta muovista valmistettu pala kangasta. Lipun arvo on siinä mitä se kenelekkin symboloi. Eivät hulinoitsijat polttaneet kansallismielisten rakastamaa valtiollista symbolia, joka uljaana muistuttaa kaikesta siitä hienosta mitä Suomi edustaa. Ei armottomien liekkien kitaan hävinneet sankarivainajat, sotakorvaukset, Paavo Nurmi eikä edes Jukka Kuoppamäki sinisellä taivaalla laiduntavine valkoisine lampaineen.
Hulinoitsialle lippu edustaa jotakin aivan muuta. Heille lippu edustaa kyykytystä, leikkauksia, toiseuttamista ja maton alle lakaisua. Lipun liekitys on näkymättömälle mahdollisuus näkyä ja äänettömälle mahdollisuus kuulua. Se on mahdollisuu osoittaa oma näkemyksensä siitä kuinka omakseen tämän maan tuntee ja kuinka arvokkaan kohtelun on lipun edustamalta kansalta saanut. Saattaa sekaan lipsahtaa myös pari lapsuuden traumaa ja nuoruuden pettymystäkin.
Hienoa näissä tapahtumissa on se, että tämä asettaa meidät kaikki arvioimaan sitä mitä lippu todella meille itsellemme merkitsee. Itse lippu kuitenkin, kaikesta huolimatta, on vain pala kangasta. Minulle Suomen valtion todellinen hienous on siinä, että lipun häpäisemisestä on määritelty maltillinen rangaistus. Tämä kuvaa mielestäni hyvin niitä käytännönläheisä arvoja jotka muodastavat suomalaisuuden ytimen.
Minä olen reserviupseerina vannonut olevani osallistumatta esivaltaa horjuttaviin toimiin ja vanhanaikaisena omaa sanaani arvostavana kansalaisena se myös merkitsee minulle jotakin. En silti mitenkään pysty tuomitsemaan hulinoitsijoita. Minusta johtajamme ovat epäonnistuneet niin raskaasti kansalaisten eriarvoistumisen estämisessä, että en näe kaikilla olevan todellista osallisuutta tähän yhteiskuntaan.
Suomalainen osattomuus yleisemmin purkautuu itsemurhiin, alkoholismiin ja erakoitumiseen, mikä sekin kertoo kansanluonteesta jotakin. Kuitenkin silloinkin kun ruuvimeisseli uppoaa naapuri törpöttelijän keuhkoon on taustalla useinmiten tarina ihmisestä, joka on joskus yrittänyt tosissaan, mutta epäonnistunut. Tästä syystä minusta on parempi purkaa tuskaansa materiaan ja lähteminen kadulle osoittaa kuitenkin uskoa edes pieneen mahdollisuuteen muuttaa asioita paremmaksi.
Sillä ei ole mitään merkitystä, että lippu palaa. Sillä on merkitystä miksi se palaa. Mitä sinun lipussasi palaa?
