Olen maisterisjätkä. Nimittäin kansanmusiikin maisteri Sibelius-Akatemiasta. Opintojen aikana tutuiksi tulivat niin vanhempi arkaainen ja kalevalainen perinne kuin tuoreemmat pelimannisävelmätkin – rekilaulut, polskat, polkat ja valssit. Kun opintolinjan nimi on kansanmusiikki, tulee pakostakin mietittyä mikä on se kansa jonka musiikkia eliittiyliopistossa harjoitellaan.
(Enkä nyt halua miettiä mitä kansanmusiikki yleisesti tarkoittaa. Ainakaan se ei tarkoita sitä musiikkia mistä Suomen kansa eniten diggaa. Ei enää ainakaan noin sataan vuoteen. ”Agraarisen yhteiskunnan pääosin muistinvaraisesti säilynyt musiikillinen perinne” lienee kohtuullisen lähellä.)
Tunnen olevani suomalainen. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa paikallisidentiteettini. Olen lisäksi ainakin savonlinnalainen, savolainen, stadilainen, vallilalainen ja ehkä myös pohjalainen – suku äidin puolelta on Kauhavalta ja Ylistarosta. Tämän lisäksi olen myös pohjoismainen ja eurooppalainen. Savolaisuus ei sulje pois stadilaisuutta, suomalaisuutta tai eurooppalaisuutta. Ja sama toisin päin. Eurooppalaisuus ei sulje pois savolaisuutta – vaikka moni näin ehkä toivoisikin vähitellen käyvän…
Ja vaikka koenkin olevani vahvasti suomalainen musiikintekijä ja ”juureni” ovat tukevasti pohjoismaisessa ja suomalaisessa kansanmusiikissa, koen olevani osa myös lukuisia muita musiikkikulttuureja eurooppalaisesta taidemusiikista ”balkan-musaan” ja maantieteellisesti täysin määrittymättömään häröilyyn.
Muita identiteettejä valitsen vapaasti useamman kerran viikossa. Tylsä pikkutakki ja kraka löytyy jos haluan larpata pukumiestä, mutta tennareissa ja hupparissa on paljon mukavampi lipittää mallasjuomaa Kultapalmussa.
Jamit Kaustisella!
Tänään juhlitaan itsenäistä Suomen valtiota. Syystäkin. Hyvä maa.
Olen ylpeä maastamme ja siitä kaikesta mitä täällä raukoilla rajoilla on saatu aikaiseksi. Olen ylpeä suomalaisuudestani. On se sitten ihan mitä tahansa. Se ei riitele muiden identiteettieni kanssa enkä minä halua kertoa muille millaista heidän suomalaisuutensa tulisi olla.
Erityisen onnellinen olen siitä että Suomi on moniarvoinen demokraattinen yhteiskunta, jonka tärkeä nimittäjä on vapaus. Vapaus antaa meille yksilöille mahdollisuuden valita identiteettimme. Ei ole pakko kumartaa siniristilipulle jos ei halua. Saa soittaa niin brooklynilaista hiphoppia kontulalaisin maustein kuin veteliläisiä polkkia. Saa kammata tukkansa linttaan tai pystyyn. Saa palvella jumalaa tai olla palvelematta. Me jokainen saamme määritellä itse suomalaisuutemme. Näin ei ole kaikkialla. Ei edes naapurimaassamme.
Kun ainakin oma sosiaalinen mediani tuntuu ajautuvan päivittäin verisestä poliittisesta kiistasta seuraavaan on hyvä muistaa että suomalaista hyvinvointi- ja oikeusvaltiota ovat olleet rakentamassa niin vasemmisto kuin oikeistokin. Yhdessä. Kiitos kaikille tasa-arvoisesti, tästä voidaan olla ylpeitä. Ja pidetään huolta siitä että tämä on hyvä maa vielä sadan vuoden kuluttuakin.
Hyvä itsenäisyyspäivää kaikille!
